perjantai 19. syyskuuta 2008

Asensin eilen koneelle Mozilla Thunderbirdin eli sähköpostiohjelman, jolla postit saa omalle koneelle sen sijaan, että ne pitäisi lukea selaimessa. Kiinnostavaa, eikö?

Usean seuran sihteerin ominaisuudessa joudun päivittäin lähettämään melko paljon postia ja sitä myös tulee jonkin verran. Osan posteista voi poistaa ensimmäisen lukukerran jälkeen, eivätkä ne vaadi sen kummempaa toimintaa. Osa posteista taas on osoitteen muutoksia, liittymisiä, eroamisia ja muita sellaisia, joihin tulee reagoida, mutta ei välttämättä kiireellisesti. Tässä vaiheessa Thunderbird käy kiinnostavaksi, sillä sen avulla en ole sidottu internetkaapelin päähän, vaan voin tehdä hommiani missä vaan. (Tässä nyt yritetään luoda sitä kuvaa lukijalle, että minä menisin joskus internetin kuulumattomiin. Hah.)

Lisäksi Thunderbirdiin saa kätevän lisäosan, Lightningin, joka lisää ohjelmaan kalenterin. Kyllä Mozilla osaa! Mozillan ihmiset eivät kuitenkaan tulleet miettineeksi sitä, että jos joku käyttää pääasiallisena kalenterinaan tietokonetta, kyseessä on mitä luultavimmin ns. "no-lifer" eli kalenterille ei välttämättä löydy käyttöä muun elämän puuttuessa.

Itsehän laitoin kalenteriin jokaviikkoisen saunavuoron.

Ei kommentteja: