Toisenlaistakin hoitoa apteekista?

Ilta-Sanomat uutisoi 25.4. Ruotsin apteekeista, joihin ilmestyy pian lääkkeiden, linimenttien ja salvojen lisäksi myyntiin myös seksivälineitä. Lehden sivuilla ja verkkosivuilla ihmiset saivat ottaa kantaa järjestelyyn, mikäli se tulisi myös Suomeen.

"Pysykööt pornovälineet omissa kaupoissaan. Jo tuo pornolehtien runsaus kauppojen lehtihyllyssä on kuvottavaa, niidenkin paikka olisi muualla kuin ruokatavarakaupassa."

Olen samaa mieltä, että pornolehdet joutaisivat pois lasten silmistä, seksiä kun on tarpeeksi jo iltapäivälehdissäkin. Pornon ja seksivälineiden rinnastaminen sen sijaan on hiukan arveluttavaa. Seksi on (tai ainakin sen pitäisi olla) täysin luonnollinen asia, toisin kuin porno. Seksistä puhuminen pornon viitekehyksessä pitää huolen siitä, että myös seksiin liitetään mielikuvia sen siveettömyydestä, likaisuudesta ja naisia alistavasta lähestymistavasta. Tällainen puhe pitää myös huolen siitä, että seksistä ei tulevaisuudessakaan voida puhua avoimesti.

"Apteekissa on tarpeeksi noloa pyytää peräpukamavoidetta tai ummetuslääkettä. Miten olisikaan, jos kyseessä olisi jokin lelu?"

Kakka, pylly ja pieru on kulttuurisesti ja sosiaalisesti määritelty hauskaksi tai noloksi, tilanteesta riippuen. Tästä johtuen pyllyvoiteen ostaminen on nolompaa kuin astmalääkkeen tai särkylääkkeen ostaminen. Samoin on myös seksin: se on jotain, josta ei voida puhua avoimesti. Nähdäkseni asiat muuttuvat "normaaleiksi" jos niihin törmää jatkuvasti. Esimerkiksi jatkuvasti uusiutuva muoti saattaa vaikuttaa "rumalta", mutta ajan mittaan se muuttuu normaaliksi eikä enää hätkäytä. Samoin uskoisin käyvän myös seksivälineille, mikäli ne otettaisiin apteekkeihin myyntiin Suomessa. Seksivälineistä tulisi normaaleja ja arkipäiväisiä asioita, joita ei tarvitse häpeillä. Pitemmällä aikavälillä tämä saattaisi vaikuttaa terveesti jopa seksin statukseen.

Toisaalta, jos seksistä tulisi taas normaali asia, niin millä keinolla iltapäivälehdet saisivat numeronsa myytyä?

Tarinoista Suomesta

Helsingin Sanomat uutisoi eilen Suomen tulevasta työvoimapulasta ja sen ratkaisuyrityksistä. Uutisen mukaan Suomeen tarvitaan lisää työvoimaa, myös ulkomailta. Ja lisäksi Uutisessa oli haastateltu työn, yrittämisen ja työelämän politiikkaohjelman johtajaa Rauno Vanhasta. Vanhasen mielestä "haaste on erittäin kova ja luvut hurjia. Me selviämme siitä, kun kaikkien suomalaisten työuria saadaan pidemmäksi alusta, keskeltä ja lopusta. Lisäksi meidän pitää tehdä työmme nykyistä tuottavammin". Alusta, keskeltä ja lopusta? Eihän sitä enää muualta voikaan venyttää..

Käytännössä työuran pidentäminen alusta tarkoittaisi koulun aloittamista yhä aikaisemmin, jotta koulutus saataisiin mahdollisimman ajoissa suoritetuksi. Kouluikää tulisi ilmeisesti laskea kuuteen tai jopa viiteen vuoteen. Mitäpä siitä, että osa lapsista ei ole valmis kouluun vielä 7- tai 8-vuotiainakaan? Tai siitä, että lapsella tulee olla oikeus lapsuuteen?

Toisaalta työuran pidentäminen alusta voisi tarkoittaa koulutuksen lyhentämistä loppupäästä. Valmistumiaikatauluista voitaisiin ottaa löysät pois tai opintotukiaikaa lyhentää (nythän opintotukea saa huimat 70 kuukautta!). Huomioon ei toki kannata ottaa sitä tosiasiaa, että jo nyt opiskelijoilla tekee tiukkaa valmistua Aikataulun mukaan. Ja toisaalta opiskelijoilla ei kesällä ole muita tulonlähteitä kuin työ tai opintotuki, joten opiskelua ja työtä on yhtäjaksoisesti kolmesta kuuteen vuotta. Ja niinkuin saduissa usein käy, myös työelämä saa lopulta työläisensä, loppuunpalaneina tosin.

Keskeltä pidentäminen voi tarkoittaa montaa asiaa: lyhennettyjä tai kokonaan poistettuja vanhempainvapaita ja lomia, pidempiä työpäiviä, poistettuja kahvitaukoja.. Tai ehkä lisäämme viikkoon yhden työpäivän lisää?

Ja vielä pitäisi työuraa lyhentää lopustakin, joka tarkoittaa eläkeiän nostamista yhä korkeammalle. Tiristetään vanhemmista ihmisistä se viimeinenkin pisara pois.

"Samaan aikaan toisaalla.."

Helsingin Sanomat uutisoi eduskunnan satavuotisjuhliin käytetyistä verovaroista. Suomen kansalaisten maksamista verorahoista otetulla 5,5 miljoonalla eurolla - joka on ilmeisesti varsin kohtuullinen summa - saatiin hankittua muun muassa seuraavia hyödykkeitä:

• muistomerkki pikkuparlamentin eteen
• uusi ulkopoliittinen instituutti
• naisjärjestöjen vakinaistettu valtionapu (Jotain hyvääkin..)
  
• puhemiesten muotokuvakirja
• ensimmäisten kansanedustajien matrikkeli
• ooppera
• eri puolilla maailmaa kiertänyt juhlanäyttely
• juhla, jonne saapui edustajia "Uudesta-Seelannista asti"
• 12-osainen kirjasarja
  

Kaikki tämä VAIN 5,5 miljoonalla eurolla! Hmm, mitähän muuta sillä rahalla olisi voinut tehdä?

Uutisessa Paavo Lipponen kertoi, että hänen mielestään rahojen käyttöä "voi hyvin puolustaa Suomen kansalle". Lipposen puolustus on ihan ymmärrettävää, sillä Lipponen on ollut kirjoittamassa kirjasarjan viimeistä osaa, jonka nimi on "Suomen ja kansanvallan haasteet".

Ainakaan minulle ei ole epäselvää, mitä nämä haasteet ovat.

Suomikuva 2.0

Joskus taannoin istuttiin Tuomon kanssa Kerubin kuppilassa askartelemassa ja puhumassa erinäisistä asioista, luultavasti politiikasta. Keskustelu polveili aiheesta toiseen ja jossain vaiheessa se päätyi siihen, mitä on Suomi ja suomalaisuus. Useimmat meistä hahmottanevat Suomea ja suomalaisuutta perinteisten "sisu, sauna ja perkele" ja "suo, kuokka ja Jussi" -vertauskuvien kautta, kuten meille on pienestä asti opetettu. Mutta mitä on kolikon toisella puolella?

• lääkepäissään ammuskeleva kansanedustaja tai pornahtavia tekstiviestejä lähettävä ministeri
  
• Sedu Koskisen trendiravintolat ja alkoholiin liittyvät kuolemat
  
• ulkomaille siirtyvä tuotanto ja valtion avuttomuus talouden edessä
  
• kevät-, syys- ja kaamosmasennus
• verisuonitaudit, liikalihavuus ja nuorten jatkuvasti rapistuva kunto
  
• kerrostalolähiöt, joissa kukaan ei tunne toistaan
• perheväkivalta
• kasvavat tuloerot, toimitusjohtajien miljoonaoptiot ja pätkätyöt
  
• asunnottomat köyhät ja rikkaiden laittomat ranta-asunnot
  
• iltapäivälehdet ja Idols-tähden kuolema niiden pääotsikkoissa

Tätäkö on Suomi nykyään?