Töitä?

Noin neljän tunnin päästä istun työhaastattelussa Joensuun keskustassa. Vielä en tajua jännittää, mutta eiköhän sekin aika vielä koita, kun kävelen huoneesta toiseen ja mietin jotain fiksua sanottavaa. En vieläkään oikein tiedä, miten suhtaudun siihen, että saan mahdollisesti töitä. Toisaalta saisin rahaa, jolla voisin maksaa opintolainaa pois, mutta toisaalta taas valmistuminen lykkääntyisi ainakin puolella vuodella. Eipä sillä, että valmistumisella olisi joku kiire. Koulumotivaatio on ollut lähiaikoina kadoksissa.

"Ja sitten muihin aiheisiin." Viime lauantaina liityin bändiin nimeltä Misery Compromise, joka soittaa jonkun sortin alternative/indie -rockia. Lauantaina oli myös ensimmäiset bänditreenit. Ja voi pojat että oli mukava soittaa pitkästä aikaa bändin kanssa! Saapa nyt nähdä mitä tuosta bändistä tulee, se kun ei ole ihan lähellä mun soittotyyliä. Misery Compromisen musiikki on melko suorasukaista ja menee niin sanotusti "suoraan asiaan". Itse tykkäisin soittaa ennemmin musiikkia, joka kehittyisi hitaasti ja jossa voisi soittaa vaihtelevia juttuja. Mutta ei sovi valittaa, nyt kun bändiin pääsi.

Deflector shields on!

Progeilua!

Olin eilen katsomassa Dream Theaterin keikka Helsingissä, jossain jäähallissa melko lähellä keskustaa. Setti oli mukava läpileikkaus DT:n kaikista levyistä, en ainakaan keksi yhtään levyä, jolta ei olisi musiikkia ollut. Kolmen uusimman levyn biisejä en juurikaan tunnistanut, koska niitä ei ole tullut juurikaan kuunneltua. Viimeisintä en omista ja kaksi sitä edeltävää on melkomoista paskaa. Keikka oli muuten hyvä, mutta vähän häiritsi matalien äänien puuroutuminen. Sen takia jäi kaikki messevät riffit kuulematta :(

Mukana vanha ystäväni ja entisen bändimme kitaristi Janne, joka tätä nykyä asustelee Juvalla. Oli tosi mukava nähdä Janneakin pitkästä aikaa. En edes muista, milloin ollaan viimeksi tavattu. Alkumatkasta kumpikin oli ihan lukossa. Juttu ei luistanut kun ei enää tunne toista, mutta matkan edetessä alkoi entinen sävel taas löytyä. Janne on monella tapaa ollut merkittävä henkilö mun elämässä. Ensinnäkin se opetti mut kuuntelemaan aikoinaan progea. Amiksen auditoriossa me kuunneltiin Dream Theaterin 6:00 -biisiä ja olin ihan vakuuttunut, että osaisin soittaa alun soolon rummuilla. Vielä tänä päivänäkään en osaa sitä soittaa. Toisekseen, Janne on yksi tärkeimmistä ihmisistä, ellei tärkein, jotka ovat vaikuttaneet mun huumorintajun laatuun. Jannen kanssa pystyi nauramaan kaikelle. Siis Kaikelle. Toisinaan meillä oli semmosia hetkiä, jolloin ei voinut edes kunnolla hengittää kun oli niin hauskaa. Tällä matkalla ei hengitys pysähtynyt, mutta epäilen, että se loi pohjaa tulevaisuuden tukehtumiskohtauksille.