Tarinoista Suomesta

Helsingin Sanomat uutisoi eilen Suomen tulevasta työvoimapulasta ja sen ratkaisuyrityksistä. Uutisen mukaan Suomeen tarvitaan lisää työvoimaa, myös ulkomailta. Ja lisäksi Uutisessa oli haastateltu työn, yrittämisen ja työelämän politiikkaohjelman johtajaa Rauno Vanhasta. Vanhasen mielestä "haaste on erittäin kova ja luvut hurjia. Me selviämme siitä, kun kaikkien suomalaisten työuria saadaan pidemmäksi alusta, keskeltä ja lopusta. Lisäksi meidän pitää tehdä työmme nykyistä tuottavammin". Alusta, keskeltä ja lopusta? Eihän sitä enää muualta voikaan venyttää..

Käytännössä työuran pidentäminen alusta tarkoittaisi koulun aloittamista yhä aikaisemmin, jotta koulutus saataisiin mahdollisimman ajoissa suoritetuksi. Kouluikää tulisi ilmeisesti laskea kuuteen tai jopa viiteen vuoteen. Mitäpä siitä, että osa lapsista ei ole valmis kouluun vielä 7- tai 8-vuotiainakaan? Tai siitä, että lapsella tulee olla oikeus lapsuuteen?

Toisaalta työuran pidentäminen alusta voisi tarkoittaa koulutuksen lyhentämistä loppupäästä. Valmistumiaikatauluista voitaisiin ottaa löysät pois tai opintotukiaikaa lyhentää (nythän opintotukea saa huimat 70 kuukautta!). Huomioon ei toki kannata ottaa sitä tosiasiaa, että jo nyt opiskelijoilla tekee tiukkaa valmistua Aikataulun mukaan. Ja toisaalta opiskelijoilla ei kesällä ole muita tulonlähteitä kuin työ tai opintotuki, joten opiskelua ja työtä on yhtäjaksoisesti kolmesta kuuteen vuotta. Ja niinkuin saduissa usein käy, myös työelämä saa lopulta työläisensä, loppuunpalaneina tosin.

Keskeltä pidentäminen voi tarkoittaa montaa asiaa: lyhennettyjä tai kokonaan poistettuja vanhempainvapaita ja lomia, pidempiä työpäiviä, poistettuja kahvitaukoja.. Tai ehkä lisäämme viikkoon yhden työpäivän lisää?

Ja vielä pitäisi työuraa lyhentää lopustakin, joka tarkoittaa eläkeiän nostamista yhä korkeammalle. Tiristetään vanhemmista ihmisistä se viimeinenkin pisara pois.

"Samaan aikaan toisaalla.."

Helsingin Sanomat uutisoi eduskunnan satavuotisjuhliin käytetyistä verovaroista. Suomen kansalaisten maksamista verorahoista otetulla 5,5 miljoonalla eurolla - joka on ilmeisesti varsin kohtuullinen summa - saatiin hankittua muun muassa seuraavia hyödykkeitä:

• muistomerkki pikkuparlamentin eteen
• uusi ulkopoliittinen instituutti
• naisjärjestöjen vakinaistettu valtionapu (Jotain hyvääkin..)
  
• puhemiesten muotokuvakirja
• ensimmäisten kansanedustajien matrikkeli
• ooppera
• eri puolilla maailmaa kiertänyt juhlanäyttely
• juhla, jonne saapui edustajia "Uudesta-Seelannista asti"
• 12-osainen kirjasarja
  

Kaikki tämä VAIN 5,5 miljoonalla eurolla! Hmm, mitähän muuta sillä rahalla olisi voinut tehdä?

Uutisessa Paavo Lipponen kertoi, että hänen mielestään rahojen käyttöä "voi hyvin puolustaa Suomen kansalle". Lipposen puolustus on ihan ymmärrettävää, sillä Lipponen on ollut kirjoittamassa kirjasarjan viimeistä osaa, jonka nimi on "Suomen ja kansanvallan haasteet".

Ainakaan minulle ei ole epäselvää, mitä nämä haasteet ovat.