tiistai 29. huhtikuuta 2008

Toisenlaistakin hoitoa apteekista?

Ilta-Sanomat uutisoi 25.4. Ruotsin apteekeista, joihin ilmestyy pian lääkkeiden, linimenttien ja salvojen lisäksi myyntiin myös seksivälineitä. Lehden sivuilla ja verkkosivuilla ihmiset saivat ottaa kantaa järjestelyyn, mikäli se tulisi myös Suomeen.

"Pysykööt pornovälineet omissa kaupoissaan. Jo tuo pornolehtien runsaus kauppojen lehtihyllyssä on kuvottavaa, niidenkin paikka olisi muualla kuin ruokatavarakaupassa."

Olen samaa mieltä, että pornolehdet joutaisivat pois lasten silmistä, seksiä kun on tarpeeksi jo iltapäivälehdissäkin. Pornon ja seksivälineiden rinnastaminen sen sijaan on hiukan arveluttavaa. Seksi on (tai ainakin sen pitäisi olla) täysin luonnollinen asia, toisin kuin porno. Seksistä puhuminen pornon viitekehyksessä pitää huolen siitä, että myös seksiin liitetään mielikuvia sen siveettömyydestä, likaisuudesta ja naisia alistavasta lähestymistavasta. Tällainen puhe pitää myös huolen siitä, että seksistä ei tulevaisuudessakaan voida puhua avoimesti.

"Apteekissa on tarpeeksi noloa pyytää peräpukamavoidetta tai ummetuslääkettä. Miten olisikaan, jos kyseessä olisi jokin lelu?"

Kakka, pylly ja pieru on kulttuurisesti ja sosiaalisesti määritelty hauskaksi tai noloksi, tilanteesta riippuen. Tästä johtuen pyllyvoiteen ostaminen on nolompaa kuin astmalääkkeen tai särkylääkkeen ostaminen. Samoin on myös seksin: se on jotain, josta ei voida puhua avoimesti. Nähdäkseni asiat muuttuvat "normaaleiksi" jos niihin törmää jatkuvasti. Esimerkiksi jatkuvasti uusiutuva muoti saattaa vaikuttaa "rumalta", mutta ajan mittaan se muuttuu normaaliksi eikä enää hätkäytä. Samoin uskoisin käyvän myös seksivälineille, mikäli ne otettaisiin apteekkeihin myyntiin Suomessa. Seksivälineistä tulisi normaaleja ja arkipäiväisiä asioita, joita ei tarvitse häpeillä. Pitemmällä aikavälillä tämä saattaisi vaikuttaa terveesti jopa seksin statukseen.

Toisaalta, jos seksistä tulisi taas normaali asia, niin millä keinolla iltapäivälehdet saisivat numeronsa myytyä?

Ei kommentteja: