Muista aina liikenteessä..

"Kaatuva puu murjoi tytöt", "näin tunnistat diabeteksen oireet", "kymmenet lapset airastuivat uimahallissa", uutisoi eilinen Iltalehti pelkällä etusivullaan. Tahti jatkuu seuraavilla sivuilla: "tuhansille potkut", "mies löydettiin kuolleena jäältä". Koko lehdestä on vaikea löytää edes yhtä "oikeaa" uutista, jossa ei olisi kyse jostakin dramaattisesta tapahtumasta. Yhden lehden perusteella näyttäisikin siltä, että Suomi on vaarallinen maa elää.

Edellisten valossa ruotsalainen sosiaalipsykologi Thomas Johansson puhuu ihan aiheestakin riskiyhteiskunnasta, jossa jatkuvan informaatiotulvan tuloksena ihmiset tulevat yhä tietoisemmiksi itseään ympäröivistä riskeistä. Riskitietoisuuden kasvamisen seuraus ei ole järin valoisa, ainakin mikäli Johanssonia on uskominen: "ja tästä tulee sitten osa tietoisuuttamme ja elämänasennettamme". Alamme siis käyttäytyä uutisista saamamme kuvan mukaisesti ja näemme jatkuvasti uusia riskejä ympärillämme. Tokihan ihminen on kautta aikojen tiedostanut riskit, mutta aikaisemmin ne ovat tulleet ihmisen lähiympäristöstä, josta on syytäkin olla tietoinen. Toista on nykyään, kun tietoa tulee ympäri maapalloa. Tämä johtaa siihen, että ihminen on tietoinen myös sellaisista riskeistä, jotka eivät häntä kosketa.

Muistelen myös lukeneeni erästä psykologista tutkimusta, jonka mukaan uutiset ikään kuin kertautuvat ihmisen mielessä. Tällä tarkoitan sitä, että vaikka ihminen ymmärtää lukevansa samasta tapahtumasta kertovia erillisiä juttuja, hän hahmottaa ne erillisinä tapauksina. Tämä merkitsee sitä, että mitä enemmän jostakin tapauksesta uutisoidaan, sitä todennäköisemmältä se ihmisestä tuntuu. Yhdessä aiemman kanssa ei siis ole ihme, että ihmiset ovat alkaneet pelkäämään kaikenlaista. Hyvänä esimerkkinä hiljattain sattunut Heinolan kirvessurma, joka on herättänyt heinolalaisia miettimään omaa turvallisuuttaan. Olen kuullut keskusteluja muun muassa siitä, että ovea ei enää saisi avata vieraille ihmisille, koska koskaan ei voi tietää mitä hulluja siellä on. Toisaalta kaikkien ihmisten näkeminen mahdollisiksi uhkiksi on naurettavaa. Toisaalta taas huolestuttaa perusluottamuksen katoaminen; minne se on kadonnut ja saadaanko sitä koskaan takaisin?

Riskit ovat vain yksi mahdollisuus muiden joukossa. Mahdollisuuksien kasvaminen vaikuttaa negatiivisesti myös muilla tavoilla. Esimerkiksi psykologi Barry Schwartz puhuu valinnanvarasta ja sitä seuraavasta halvaantumisesta, kun ihminen ei enää osaa/uskalla valita itselleen sopivaa tuotetta. Kuten Schwartz puheessaan osoittaa, pelkästään yhden keksipaketin ostamisesta on tullut haastava tehtävä. Mitä jos valitsenkin väärin? Entä jos on olemassa vielä parempia keksejä? Kun valinta sitten lopulta tehdään, jäädään edelleen miettimään muita mahdollisuuksia. Olikohan tämä nyt kuitenkaan se paras mahdollinen paketti?

Mahdollisuudet vaikuttavat oikeastaan kaikkeen, jossa on mahdollisuus edetä ja kehittyä (tai taantua, kuten näkisin heinolalaisten tehneen). Kun yksi taso on saavutettu, uudet riskit/mahdollisuudet ovat jo edessä päin. Esimerkiksi ruoanlaitossa hyvään alkuun pääsee parilla kattilalla ja helpoilla perusresepteillä. Taitojen kasvaessa reseptit vaikeutuvat ja raaka-ainevalikoima laajenee. Kun niilläkään ei enää päästä tarpeeksi pitkälle, voidaan alkaa hankkimaan erilaisia laitteita, joiden avulla ruokaa voidaan entisestään jalostaa, ja niin edelleen.. Sama pätee myös taantumiseen. Jos kaikki ovat mahdollisia huijaajia, mikseivät he voisi olla myös mahdollisia kirvesmurhaajia, terroristeja tai poliitikkoja!

En halua tällä kirjoituksella kritisoida kehittymistä, varovaisuutta tai muuta sellaista. Haluan kuitenkin kysyä, mikä on tarpeeksi?