Aamun huomio

Aamulla tein huomion: ei vaadi toimia tukka tai olo, ajan mittaan asettuvat molemmat. Kummankin tiesin kokemuksesta, mutta yhteys paljastui vasta nyt.

Kattava valikoima aatoksia viikolta

Uinti muistuttaa paljolti meditaatiota. Huomio ei ole tuore, vaan on pyörinyt päässä jo vuosia. Nyt pullautin sen kuitenkin päivänvaloon ja annan tilaa vaikkapa (sana, jolla merkitään valintojen valtaisaa mahdollisuutta) esimerkiksi sen pohdiskelulle, mistä Markus Kajo keksii kaikki juttunsa. Myöhemmin ajattelin, että Kajon ja Liimatan menetelmä lienee kirjoittaa kaikki mikä mieleen tulee. Tehokas menetelmä siitä huolimatta, että taajin ajatus on pillu. Menetelmä on puhdistava ja hauska kun saa kirjoittaa mielensä puhtaaksi. Miksei muka muuten saisi?

Puhuttiin eräänä päivänä töissä ajatuksen ja tapojen urautumisesta. Minun tapa on ainoa oikea ja aina on tehty näin, sanotaan. Näimme lähimmäisillä olevan oikeus ja velvollisuus toimia toisinaan toisin. Reaktionaiheuttamismielessä tai huvikseen.

Jännää, miten koskaan ei tunnu olevan mitään kirjoitettavaa, vaikka pään läpäisee päivän mittaan mitä mielenkiintoisimmat ajatukset. Esimerkiksi keskiviikkona otin töistä ison pahvilaatikon mukaan kotiin, koska on menossa muutto. Matkan aikana mietin, että miltähän mahdan näyttää, ison laatikon kanssa polkeminen kun on mitä on. Tulin ajatelleeksi sitä, että kompurointia voisi pitää jonkinlaisena performanssina. Tästä ajatus jatkoi matkaa sinne, jossa kysytään mikä tai mitä on performanssi. Lopulta ajatus pääsi sinne aavalle, jossa todetaan performanssia olevan kaikki tai ei mitään.

Miksi pelkästään Valion Premium-juustoissa on maininta siitä, että juusto on tehty "juustomestarin ammattitaidolla"? Onko muut juustot tehnyt sattumalta kunnossapidon tai laskennan esimies?

Kuinka monta siivua mahtuu pulloon? Siivun paksuuteen vaikuttaa ainakin se, missä seurassa siivuja otetaan ja onko juovoilla omat pullot. Mikäli pulloja on vain yksi, keskinäinen rakkaus muita juovoja kohtaan ohentaa siivuja huomattavasti. Edelleen pitää pohtia sitä, onko siivu vähemmän kuin huikka ja onko niin, että siivu otetaan viinasta, huikka miedommista.

Luen näitä tekstejä päässäni sillä äänellä, jota en lausuessa saisi aikaiseksi. Ääni muistuttaa Kyrön mielensäpahoittajan lukijaa (Antti Litja, tarkistin) ja se tuo tekstiin ryhtiä ja ajatukselle pontta.

Eräänä päivänä meinasin lopettaa eräänkin lauseen sivulauseeseen "myös siinä mielessä, jossa sen ajattelit". En enää muista lauseen aiheutta, mutta sivulause sopinee moneen yhteyteen.

Töissä on partasuojia. Nimitys on virheellinen, sillä eihän parta vaarassa ole, vaan juustot. Parraltasuojia, siis.

Numerot piiloon

Ilma oli vuodenaikaan nähden kummallinen, lunta satoi. Olin matkalla Helsingistä Heinolaan, kotiin. Bussimatkan aikana söin yhden kasvispasteijan ja kolme karjalanpiirakkaa. Soitin myös yhden puhelun välttääkseni pitkän kävelymatkan märässä sateessa.
"Moi", vastasi ääni linjan toisessa päässä aivan kuin tietäen, kuka soittaa.
"Perkeleen kännykät!", kirosin ja vaivuin joukkoliikenteessä niin tyypilliseen kevyeen ja katkonaiseen uneen.

Niinpä niin, kehittyvän teknologian myötä elämästämme tulee entistä helpompaa ja hallittavampaa. Miten kätevää onkaan kun soittajan henkilöllisyys näkyy puhelimesta! No okei, myönnetään, onhan se kätevää jos puheluun ei ehdi vastaamaan tai - kuten minulla - puhelin on usein äänettömällä. Mutta jos asia on tärkeä, soittaja luultavasti soittaa toisenkin kerran.

Kännyköiden myötä soittajan numero ja useimmiten myös nimi on selvillä jo ennen vastaamista. Näin puheluihin liittyvä mysteeri katoaa ja siihen liittyvä pieni tunne-elämys kuuluu menneeseen aikaan. Moni varmaan muistaa lankapuhelimet, joihin vastatessa ei koskaan tiennyt kuka sieltä soittaa. Äiti, kaverit, ihastus tai kiusaaja olivat kaikki tasa-arvoisessa asemassa puhelimeen vastatessa. Nyt soittajan näkee heti ja ikäville tyypeille ei ole pakko vastata. Numeron näyttäminen siis riistää vastaajalta mahdolliseen tunne-elämykseen, ilahtumiseen, pettymiseen tai muuhun. Elämästä tulee helpompaa, mutta samalla myös tylsempää.

Onneksi tuo tunne-elämys on helposti palautettavissa, kännyköiden asetuksista kun saa oman numeronsa piiloon. Tarjotkaa siis tuttavapiirillenne mahdollisuus iloiseen tai ikävään yllätykseen ja laittakaa numeronne piiloon!

Numeroilla kikkailua

Vlad Dolezalin kirjoituksen "How to lie with statistics" jälkeen olen kiinnittänyt huomiota siihen, kuinka tilastoja voidaan esittää huomattavasti positiivisempina tai negatiivisempina kuin ne todellisuudessa ovat. Homma käy yksinkertaisesti siten, että määristä ei puhuta oikeina määrinä, vaan prosentteina. Niiden myötä asiasta katoaa perspektiivi hienoilta tai huonoilta vaikuttavien lukujen taakse. Prosenttien ongelmana on nähdäkseni se, että ne kertovat asioista vain suhteessa muihin asioihin ja ovat siten yksinään käyttökelvottomia.

Esimerkiksi Voima -lehti kirjoitti suomalaisista kasvissyöjistä. Lehden mukaan Suomen Kansasta noin 3-5 prosenttia on kasvissyöjiä. Pelkkää prosenttilukua tuijottaessa voi kuitenkin helposti todeta, että kasvissyöjiä on vähän. Ja tavallaan niitä onkin, 3-5 prosenttia kun on vähän puhuttiinpa mistä tahansa, paitsi pienuudesta. Silloin 3-5 prosenttia on aika paljon vähää.

Uutisessa kuitenkin puhutaan ihmisistä, joten muutetaanpa ituhippien ja muiden elämäntapavaikuttajien määrä siihen mittakaavaan, josta todella puhutaan - ihmisiksi. Lyhyen laskutoimituksen myötä saadaan selville, että pikkuruisesta viidestä miljoonasta suomalaisesta kasvisruokaa syö 150 000 - 250 000 ihmistä. Ja tarkastellaanpa tätä joukkoa mistä ilmansuunnasta tahansa, se on valtava määrä ihmisiä. Olkoonkin, että se on vain 3-5 prosenttia Suomen Kansasta.

Edellinen oli siis esimerkki siitä, miten asiaa voidaan vähätellä puhumalla siitä pahimmalla mahdollisella mittakaavalla. Lehdet tekevät tätä varsin usein asioista, jotka halutaan pitää marginaalissa. Tilastoja voidaan käyttää asian myös kaunistelemiseenkin. Otetaanpa vaikka Reilun kaupan kaakaon myynti. Yhdistyksen itsensä mukaan Reilun kaupan kaakaon myynti kasvoi vuonna 2006 huikeat 93 prosenttia eli myynti lähes kaksinkertaistui. Huimaa!

Tavaran määrää tai myyntiä ei kuitenkaan mitata prosenteissa, vaan rahassa, määrässä tai tonneissa. Oletetaanpa, että Reilu kauppa myi vuonna 2005 kolmetoista purkkia kaakaota länsimaalaisille kuluttajille, jota huono omatunto maailman tilasta nakertaa. Vuoden 2006 huima nousu oli 93 prosenttia ja hiukan laskettuamme saamme lopputulemaksi hiukan yli 25 purkkia kaakaota. Absoluuttisesti mitattuna kaakaon myynti lisääntyi kuitenkin vain vähän, 12 purkkia.

Sinänsä prosentit on varmasti hyviä ja käyttökelpoisia, mikäli aikaisemmat luvut tiedetään jo etukäteen. Mutta luvuista tietämättömille prosentit ovat kuin kartta ilman suhdelukua. Yksi askel voi olla mitä tahansa milleistä peninkulmiin.

Kietoutumista

Tein eilen hienon ja rohkaisevan havainnon lukiessani Thomas Hylland Eriksenin "Hetken tyrannia" -kirjaa. Huomasin nimittäin, että kirjan aiheet alkavat kietoutua yhteen aikaisemmin lukemieni yhteiskunnallisten kirjojen aiheiden kanssa yhteen, muodostaen suurempia ja selkeitä kokonaisuuksia. Eikä tämä kirja ole poikkeus, sillä olen huomannut vastaavan ilmiön monien muidenkin kirjojen kanssa.

Hienoa asiassa on se, että vihdoin lukeminen näyttää tuottavan selkeitä tuloksia. Huolestuttavaa puolestaan on se, että tämä tapahtuu vasta 26 vuoden iässä :P

Ei enää koskaan!

Viikonloppuna Porvoon taidehallissa pidettiin Sadonkorjuujuhlat, joissa oli esillä varsin kattava valikoima suomalaisten pienpanimoiden oluita. Tapahtuman pääpaino oli tummissa oluissa, jotka sattuvat olemaan suosikeitani. Kuitenkin varsinainen asia eli olut jäi viikonloppuna sivuosaan vaikka sitä juotiinkin miestä suurempia määriä. Alkuperäisen suunnitelman mukaan ajattelin mennä maistelemaan oluita ja tapaamaan ystäviä, mutta kuten aina, kun mukana useampia ihmisiä, suunnitelmat tapaavat elää ja niinpä jäi oluen maistelukin hyvin vähälle.

Oluen maistelun sijaan viikonlopun aikana käytiin monia hyviä keskusteluja, joiden syvyys vaihteli päivittäisistä asioista tasoille, joissa oman laskuoppini mukaan liikuttiin meta-meta-meta -tasolla. Asioita määriteltiin, niistä väännettiin, välillä vittuunnuttiin ja sitten väännettiin lisää. Ja naurettiin! Keskustelujen aiheita olivat - parhaita mainitakseni - nykyaikaisen ihmisen kyvyttömyys pysähtyä katsomaan asioita ja näkemään niiden kauneutta, älykkyyden ja viisauden erot sekä "kuinka paljon on monta?".

Mitään varsinaisia päätelmiä ei tehty, mutta näissä asioissa matkan tarkoitus korvaa päämäärään. Asioita on hauska pyöritellä puolelta toiselle, pilkkoa ne osiin ja sitten koota taas. Vaikka toisinaan osoitankin hämmästyttävän suurta kyvyttömyyttä ymmärtää asioita, olin matkan lopuksi rikkaampi kuin sinne lähtiessäni.

Normaalista poiketen krapula tuli vasta toisen päivän jälkeen, sopivasti kuusituntiselle paluumatkalle täydessä autossa. Autossa istuessa mielessä kävi ne kuuluisat sanat siitä, miten "en enää koskaan juo mitään". Loppuiltaa kohden olo kuitenkin parantui bulgarialaisten vatsalihasharjoitusten, mustikkakeiton ja banaanin voimin.

Kiitos kaikille osallisille! Ei oteta ihan heti uusiksi :)

Oivalluksia sanoista

Jotkut sanat saavat merkityksensä vain suhteessa toiseen sanaan. Esimerkiksi sanoja isä, kylmä tai vanha ei voi käyttää etteikö samalla viitattaisi sanan tarkoittaman ominaisuuden vastakkaiseen ominaisuuteen. Isä -sana saa merkityksensä vasta lapsen myötä, kuten kylmäkin on käsitettävissä vasta lämpimään suhteutettuna.

Samaa logiikkaa seuraten myös asiakas -sana on ymmärrettävissä vain toisen osapuolen kautta, asiakaspalvelijan. Asiakkaana oleminen vaatii aina jonkin tason vuorovaikutusta toisen asiakaspalvelijan kanssa. Ja vuorovaikutuksessahan ollaan aina riippuvaisia toisesta osapuolesta, voisi ehkä jopa puhua asiakkaan olevan alisteisessa asemassa toiseen osapuoleen nähden. Tällainen asetelmahan ei toki käy nykyaikaiselle individualistille, joka haluaa olla oman elämänsä herra ja/tai rouva.

Ongelma on helposti poistettu. Edellä mainittu riippuvuussuhteesta kärsivä asiakas saa itsenäisyytensä ja kunniansa takaisin kun aletaan puhua kuluttajasta asiakkaan sijaan. Kuluttaja -sana kun voidaan ymmärtää itsenäisenä ilman viittauksia muihin osapuoliin.

Lisäksi kuluttajana oleminen vapauttaa kuluttajan tilanne- ja tilasidonnaisuudesta. Näkisin asiakkuuden olevan sidottu tiettyihin paikkoihin ja tilanteisiin: kauppaan, puhelinpalveluun ja muihin vastaaviin. Kuluttamista sen sijaan voi tehdä lähes missä vain. Autolla ajaminen, musiikin kuunteleminen ja syöminen on kuluttamista.

Ja sitten varsinaiseen asiaan. Kieli ja sanojen valinnat ohjaavat ajatteluamme. Käyttämämme sanat ohjaavat sitä, miten maailman näemme ja koemme: ajattelemme kuten puhumme. Viimeisen vuosikymmenen aikana julkisuudessa on mielestäni siirrytty puhumaan enemmän kuluttajista kuin asiakkaista ja kaiken ymmärrykseni mukaan tämä ei voi olla vaikuttamatta ihmisiin.

Miksi on siirrytty puhumaan kuluttajista ja miten se on vaikuttanut meihin?